maanantai 3. elokuuta 2020

Alkusanat

Tervetuloa lukemaan blogiani! Avaan tässä ensimmäisessa postauksessa hieman enemmän taustojani ja miksi aloin sijoittamaan. Lyhyen tiivistelmän minusta löydät Bloggaaja-välilehdeltä.

Bloggauksen tavoitteeni on ”pakottaa” itseni hieman tarkemmin käymään läpi sijoitusstrategiaani, kulutustani sekä osto-/myyntipäätöksiäni. Pyrin tekemään vähintään kaksi postausta joka kuukausi, jotta bloggaaminen olisi säännöllistä, mutta ei liikaa aikaa vievää. Mahdollisia kommentteja pyrin seuraamaan ja kommentoimaan päivittäin.

Olen kotoisin Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta ja synnyin melko tavalliseen perheeseen. Olen myös käynyt lukion ja ammattikorkeakoulun samassa maakunnassa ja valmistumisen jälkeen muutin Helsinkiin, silloisen tyttöystäväni, nykyisen vaimoni kanssa. Nykyään perheeseemme kuuluu myös kaksi alle kouluikäistä lasta. Olen opiskelun aikana ja sen jälkeen työskennellyt tilitoimistoissa päävastuullisena kirjanpitäjänä ja nykyään minulla on myös oma osakeyhtiö, jolla teen noin kymmenen asiakkaani kirjanpitoa.

Sijoittamisesta olen ollut kiinnostunut noin 15-vuotiaasta asti, mutta aloitin sijoittamisen vasta ammattikorkeassa opiskellessani. Olen aina halunnut saada vakaan elämän ja taloudellinen turva on luonnollisesti yksi tärkeä tekijä siinä. Kirjanpitäjän työ on kohtalaisen hektistä ja henkisesti raskasta aikataulujen vuoksi, joten epäilen jaksaisinko nykyistä työtahtiani esim. 50-vuotiaana. Sijoittaminen toivottavasti vapauttaa minut keventämään työtaakkaani ja ehkä jopa mahdollistamaan eläkkeelle jäännin ennen eläkeikää. Tällä hetkellä olen hieman yli kolmekymppinen eli työuraa vielä on jäljellä runsaasti jos terveyteen ei tule suuria muutoksia.

Opiskelun aikana sijoittaminen oli lähinnä testailua erilaisten rahastojen ja ETF:ien kanssa. Ensimmäiset sijoitukseni olivat OP:n rahastoja, mutta kun tietämystä karttui lisää lähinnä blogeja lukiessani, päädyin ensin ETF:iin ja sen jälkeen vaihdoin suoriin osakesijoituksiin. Tulen todennäköisesti jonkin verran ostamaan ETF:iä edelleen maantieteellisen hajautuksen vuoksi, mutta pääpaino on suorissa osakeostoissa. Erityisesti olen kiinnostunut osinkoaristokraateista sekä muutenkin kasvavaa osinkoa maksavista yhtiöistä. Tämän vuoksi sijoitukseni ovat suurimmaksi osaksi rapakon takana eli Yhdysvalloissa noteeratuissa yhtiöissä. Korkotuotteisiin en sijoita käytännössä lainkaan nuorehkon ikäni ja pitkän sijoitushorisontin vuoksi.

Tulen varmasti avaamaan sijoitusstrategiaani lisää erillisessä postauksessa. En halua tehdä liian pitkiä postauksia jotta niiden kirjoittaminen ja lukeminen pysyisi keveänä. Mutta tervetuloa vielä seuraamaan matkaani ja otan mielelläni vastaan kommentteja! Olen kiitollinen myös palautteesta oli se sitten hyvää tai huonoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti